Matka maailman ympäri

Hämeen Suuri Tarinakilpailu

Matka maailman ympäri

Kirjoittaja: Marjo Juutilainen

Pyhän Ristin kirkon raskas, tervantuoksuinen ovi aukeni vihdoin neljännellä vetäisyllä, kun tytön, jonka pää ylettyi juuri kahvan korkeudelle, kaikki voimat pääsivät vihdoin käyttöön. Kirkon viileä hämärä ja kivinen tuoksu tuntuivat kodikkaan tutulta. Tänne oli jännittävää pistäytyä päivittäinkin ohimennen ja kirjoittaa tärkeänä nimensä harakanvarpain aulassa olevaan paksuun vieraskirjaan. Varvistamalla siihen ylettyi juuri ja juuri. Samalla saattoi haistella vanhaa paperia, jossa tuoksui ripaus sammalta. Vieraskirjan lehdillä ensimmäistä kertaa koskaan osuivat silmiin erikoiset merkit, joita japanilaiset turistit kirjan sivuille jättivät. He olivat niitä mustatukkaisia, joita saapui kirkolle bussilasteittain. Bussit parkkeerasivat vieri viereen viljamakasiinin parkkipaikalle ja sieltä jalkautui tasainen puheensorina, joka kävi kuin tuuli ja lähti hetkessä pois. Kukaan ei huomannut, kun tuulen käydessä kävelin alttarikaiteen viertä päädystä toiseen tarkistaakseeni oliko tosiaan niin, että alttaritaulun Jeesuksen hymyilevä katse seurasi kaiken aikaa.

Kirkolta laskeuduin kiinantossujen alla rahisevaa hiekkatietä pitkin alas sauhupirtille. Sen huumaava kahvintuoksu ja lempeät, kansallispukuun pukeutuneet kahvilanemännät tarjosivat kirkon jälkeen erilaisen, mutta samalla tavalla tutun tunteen kotiintulemisesta. Roope Ankan sininen kolikkopussi suoraan Ankkalinnasta ja Super -puikkojätski kuuluivat vakio-ostoksiini. Kahvilan lisäksi pirtissä oli museopuoli, jossa oli suuri tupa pitkine pirtinpöytineen ja penkkeineen. Ovella oli uuni ja puuliesi, jonka päällä oli suuri pohjastaan mustunut kuparipata. Katossa oli heinäseiväsrivit, joissa roikkui ruisleipiä. Pikkukamarin päästä vedettävä korkea pitsilakanoin sijattu vuode ei koskaan lakannut ihmetyttämästä: miten pieniä ihmiset olivat ennen olleet, että niin lyhyeen sänkyyn mahtuivatkin. Lattialankut olivat ainakin kahden pippuriaskeleen levyisiä ja niiden raot olivat niin suuret, että ne nielaisivat joskus kourassa puristuneet rahat tummaan ja pohjattomaan kitaansa.

Herniäisten uimaranta oli kuin Linnanmäki Alppilan lapsille, arvaan: mahdollisuus mennä halutessaan väen keskelle ainaiseen hulinaan. Leirintäalueen turistit asuntovaunuineen totuttivat leikkimään olevani saksan- tai englanninkielinen. Pukuhuoneen kylmä sementtilattia tuntui karhealta jalanpohjassa, kun tasapainoilin yhdellä jalalla kiskoessani ylle vielä edellisen uintireissun jäljiltä nihkeää uimapukua. Pukuhuoneen keltaisilla seinillä kaikui kulttuurinen kirjo ja lattiakaivon ympärillä tuoksui vuosikymmenten pesuvedet. Aulankolaivan lähestyessä oli juostava järveen vaikka uimapuvyn nyörit olisivat menneet selän puolelta hankalasti ristiin, sillä aaltojen keinuttaessa oli mahdollisuus päästä jokapäiväiselle retkelle aina Hawaijille asti.

Vanhan kirkon, Sauhupirtin ja Herniäisten uimarannan väliset etäisyydet olivat vain muutama sata metriä, mutta niiden väliin mahtui kokonainen maailma; leikkien kautta elävässä kyläyhteisössä pääsi kasvamaan kiinni poluilla rönsyäviin intiaanien tähystelymäntyjen juuriin, leijonien katinkultarinteen kosteaan ja kimaltavaan hiekkaan, Vanajaveden meren kimmeltäviin laineisiin, sekä tervantuoksuisen vanhan kirkon harjalle asettuvien naakkaparvien äkilliseen sinkoiluun. Kuin kaukana toisessa maailmassa näytti etenevän kiiltomato, joka vilkutteli pimenneessä illassa Pälkäneentien takana aukeavan peltoaukean perällä. Sitä iltaisin katsoessa tuli tunne, että vaikka tässä onkin niin paljon, tässä ei ole kuitenkaan ihan kaikki.

Jotakin tuosta muusta tiedän nyt noin 40 vuotta myöhemmin, vaikka astelen jälleen tutuissa maisemissa. Olen vähän kuin ne nuoret naakat, jotka lentävät talvehtimaan etelämmäs, mutta palaavaat kevään tullen takaisin tutuille kotikulmille. Vaikka Herniäisten leirintäalueen mäki on kutistunut loivaksi nyppyläksi ja sauhupirtti on, surullista kyllä, haihtunut savuna ilmaan, seuraa Pyhän Ristin kirkon alttaritaulun Jeesus yhä lempeästi katsontakulmasta riippumatta ja tuhansien lintujen kotipellon takana vilkuttelee kiiltomatoja.