Tarinoiden Suomi

Tarinoiden Suomi

Vuonna 2017 valmistunut dokumenttielokuva Tarinoiden Suomi esittelee suomalaisten henkilökohtaisia tarinoita. Mukana on useita sukupolvia ja ihmisiä eri taustoista. Julkaisu ajoittui sopivasti Suomen juhlavuoteen ja oli osa Suomi 100-hanketta.

Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut Juhani Oroza, bolivialais-suomalainen elokuvantekijä. Elokuva on osa pidempikestoista Tarinateltta-projektia. Tämä TV1:ssä nähty sarja sisälsi tarinoita pienemmissä jaksoissa, ja elokuva on koonti ja valikoima tästä materiaalista.

Kertojina on yli 30 suomalaista. Useimmat muistelevat pääosin lapsuutta, perhettä ja heille tärkeitä ihmisiä. Ehkä tämä kertoo sitä mikä todella koetaan kaikkein merkityksellisimmäksi elämässä.

Tarinankerronta on elokuvassa pääroolissa. Kuvituksena on mustavalkoisia valokuvia ja kuvamateriaalia eri puolilta Suomea. Tarinoiden suomi on katsottavissa Yle areenassa.

Puollitoista tuntia kestävän elokuvan voi katsoa myös pätkissä. Kertomuksia voi heijastella omaan elämänkokemukseen ja ehkä elokuvasta löytyy inspiraatiota myös omien tarinoiden kertomiseen. Tarinoiden ei välttämättä tarvitse olla erikoisen ihmeellisiä jotta niillä olisi arvoa. Elokuvan esiintyjistä moni kertoo tarinansa ensimmäistä kertaa.

Nykyiset teknologiat mahdollistavat myös harrastajille omien muistojen tallentamisen myös videomuodossa. Myös jakaminen vaikkapa omalla Youtube kanavalla on helppoa ja ilmaista. Jos kuitenkin ujostuttaa, voi tallenteita tehdä myös ”pöytälaatikkoon” samaan tapaan kuin kirjoituksia.

Tarinoiden Suomi -elokuva ei muuten ollut ainoa Suomi 100 – tarinakokoelma. Myös ainakin Rajavartiolaitos julkaisi omat tarinansa sisäministeriön sivuilla.

Vastaa