Tarinakilpailu on päättynyt, kiitos kaikille osallistuneille!
Suomessa on rikas tarinankerronnan perinne. Tunnetuin tarinakokoelmistamme on varmasti Kalevala, mutta jo Aleksis Kiven seitsemän veljestä sisälsi tarinoita tarinan sisällä, antaen kuvaa siitä millaisia tarinoita on kenties aikanaan kerrottu. Aapon tarinoissa on niin fantasian elementtejä kuin myös opettavaisia vertauskuvia.
Merkittävistä kansanperinteen kerääjistä mainittakoon myös Eero Salmelainen ja teos Suomen kansan satuja ja tarinoita. Satukokoelma ilmestyi ensimmäisen kerran neljässä osassa jo 1800-luvun puolivälissä. Salmelainen eli Erik Rudbeck syntyi Iisalmessa ja opiskeli Kuopiossa. Hän teki ensimmäisen keruumatkansa opiskeluaikoina Albin Rothmanin kanssa.
Kohteena olivat Kivijärvi, Viitasaari ja Saarijärvi, jossa J-L- Runeberg oli viettänyt aikaa 30 vuotta aikaisemmin. Salmelaisen väitöskirja suomalaisista kansantarinoista hylättiin, ja hän palasi Kuopioon opettajaksi. Työn ohessa hän jatkoi satujen ja tarinoiden keräämistä.
Vuonna 1920 ilmestynyt uusittu ja kuvitettu painos Suomen kansan saduista ja tarinoista on julkaistu useita kertoja monien kustantajien toimesta.
Muuttuva tarinankerronta
Suomen kansan tarinat ovat kulkeneet näistä ajoista monta kehitysvaihetta. Talonpoikaisyhteiskunnan tarinaperinnettä täydensivät aikanaan muun muassa historialliset traumat kuten sisällissota ja toinen maailmansota. Molemmista kerrotaan edelleen tarinoita, vaikka kokijat alkavat vähenemään.
Jatkuuko tarinankerronnan perinne? Nykyisin suositaan nopeita, iskeviä juttuja pitkällisten, monipolvisten sepustusten sijaan. Nuorison suosimissa meemeissä koko tarina kiteytyy yhteen kuvaan, joka liittyy ketjuun aikaisempia ja on siten myös intertekstuaalinen.
Vanhan ajan tarinoille ja hyville jutunkertojille on kuitenkin edelleen paikkansa. Niillä tapetaan aikaa vaikkapa armeijassa tai retkien leirinuotioilla joissa modernit kommunikointivälineet eivät vie huomioita. Tarinoilla myös siirtyy korvaamatonta suullista historiaa nuoremmille polville.
Tarinoiden kertomista ja niiden kuuntelua voi jopa pitää eräänlaisena mindfulness-harjoituksena modernin hälinän keskellä.
Usein tarinoiden arvo saatetaan täysin ymmärtää vasta paljon myöhemmin. Moni kiinnostuu esimerkiksi sukunsa ja paikkakuntansa historiasta vasta myöhemmällä iällä, ja silloin edeltävät polvet eivät useinkaan ole enää niistä kertomassa.
Tarinakilpailun tavoite on paitsi viihdyttää, myös kerätä talteen tätä suullista kansanperintöä.
Tarinoilta toivotaan etenkin omakohtaisia kokemuksia, olivat ne sitten onnen hetkiä tai haikeampia muistoja.
Joulu on tarinoiden aikaa
Joulu ja joulun odotus on tarinoiden aikaa. Monet näistä periytyvät meille kaukaa menneiltä sukupolvilta. Joulukalentereita on nykyään monenlaisia: on sipsikalenteria, jäätelökalenteria ja jopa kasinoilla on joulukalenterit.
Mitenpä olisi tarinajoulukalenteri? Jokaiselle päivälle pieni kertomus tai sen pätkä, huipentuen sitten jouluaattoon. Vanhemmat voivat turvautua tässä valmiiseen materiaaliin, tai jos luovuutta löytyy, keksiä tarinan itse.