Miten kirjoitan hyvän tarinan?

Miten kirjoitan hyvän tarinan?

Tarinan kirjoittaminen paperille, tai siis nykyään yleisimmin tietokoneelle, on aina vähän erilainen prosessi kuin jutun kertominen. Elävässä tarinankerronnassa korostuu vuorovaikutus ja esiintymistaidot. Kaikilla varmasti on kokemusta siitä että kuultu hyvä juttu ei enää uudestaan kerrottuna olekaan niin hauska. Kirjoittaessa kuulija ei ole läsnä fyysisesti, mutta on syytä pitää mielessä tarinaa kertoessa.

Kirjoittamiseen on monenlaisia sääntöjä, mutta mikään äidinkielen koe ei ole kuitenkaan kyseessä. Sääntöjä saa siis tulkita ja soveltaa tai unohtaa kokonaan jos tarina niin vaatii. Usein juuri kaavasta poikkeaminen on se mikä erottaa ainutkertaisen jutun.

Joitain yleisiä periaatteita kuitenkin on, osa näistä periytyy meille jo, anteeksi klisee, antiikin ajoilta.

Idea eli konsepti

Tämä on se lähtökohta tarinan kerronnalle. Se voi olla yksittäinen henkilö, sattumus tai vaikkapa esine joka saa mielikuvituksen laukkaamaan, tai tuo muistot pintaan. Ilman ideaa tarinointi on jaarittelua, vaikka joskus tikustakin saa asiaa.

Konflikti tai muutos eli juoni

Yksi perinteinen kolmijako lineaariselle tarinalle on esittely eli lähtöasetelma, konflikti ja lopulta kliimaksi. Keskeisenä hyvän tarinan piirteenä on pidetty jonkinlaista muutosta.

Esimerkkinä voi olla vaikkapa kasvutarina, jossa päähenkilö koettelemusten kautta muuttuu toisenlaiseksi, jollain tavoin paremmaksi tai ainakin kokeneemmaksi. Huonona esimerkkinä mainittakoon ”Ja sitten minä heräsin” – eli tarina paljastuukin uneksi ja mitään todellista muutosta ei ole tapahtunut.

Vastaa

Close Menu